Análises recentes de John_Bircher

Jos ei pidä siitä suunnasta johon Crusader Kings meni Sims: Medieval menollaan ja nudistikulteillaan, niin tämä on vähän vakavampi, pienemmän studion tekemä keskiaikaan sijoittuva strategia. En sanoisi Field of Glory Empiresin parannelluksi versioksi, vaan Empireksi johon on lisätty lisää tavaraa.

Huonot puolet ensin. Käyttöliittymä on välillä aivan hirveä ja epäintuitiivinen, ja informaatiota mitä milloinkin tapahtuu ja miksi on välillä tosi hankala löytää. Lataustauot ovat pelin hitaan tahdin huomioiden aika pitkiä. Grafiikan ja musiikin puolesta tätä ei todellakaan kannata hommata, mutta enpä sellaisten juttujen vuoksi tätä hommannutkaan.

Se mikä erottaa pelin muista on satunnaisesti muodostuva valintapooli rakennuksista, joita voi rakentaa. Aluksi tämä voi vaikuttaa raivostuttavalta, mutta oikeasti se on tähän asti paras keino mitä olen missään pelissä nähnyt ns. metan rikkomiseksi. Jokainen pelikerta on tämän vuoksi erilainen ja pelaajan tulee reagoida niihin kortteihin, jotka on käteen jaettu. Empiresistä poiketen rakennusvalikoimaan voi vähän vaikuttaa kruunun auktoriteettiä käyttämällä. Samoin Empiresin tavalla toimiva dekadenssi-mekaniikka pitää huolen siitä, että tässä pelissä ei valloiteta maailmaa, vaan laajentuminen pysyy järjen rajoissa. Muuten valtakunta saattaa romahtaa ristiriitoihinsa ja huonoon hallintoon. Nämä kaksi seikkaa ovat syy sille miksi peliä suosittelen. Pelin mukana tulee myös todella siisti ja wanhantyylinen vajaan 400-sivun manuaali, jota on ilo lukea, vaikka välillä toivoisi informaatiota olevan enemmän itse pelissä.

Ainakaan julkaisuhetkellä Suomi ja muut pakanaheimot eivät ole pelattavissa.

Pelissä on pelin rikkovia bugeja ja osaa kuninkaallisten säädösten vaikutuksista ei avata kunnolla tai mitenkään tai niillä ei ole mitään vaikutusta kustannuksistaan huolimatta. Esimerkiksi rakennutin yliopiston, mutta en kertaakaan pelin aikana saanut selkoa siitä oliko sillä mitään oikeaa positiivista vaikutusta yhtään mihinkään. Toki voi olla, että osa säädöksistä on ns. umpikujia, mutta tuollaisessa pelisuunnittelussa ei ole mitään hauskaa. Sitten kannattaa ennen jonkun säädöksen allekirjoittamista ja budjetin tuhlaamista vain lukea wikistä, onko asialla x mitään merkitystä mihinkään. Kuten peruspelissä, peli odottaa äärimmäisratkaisuja ja kaikenlaiset kompromissit sekoittavat koko pelin ja saavat kaikki vihaisiksi, vaikka oikeassa elämässä menestyksekkäät johtajat ovat tajunneet tehdä kompromisseja, miellyttää useampia intressiryhmiä, hajoittaa ja hallita ja välillä antaa myöten visioistaan.

Diplomatia on huonoa ja epäselvää. Tein sopimuksen sosialistimaiden kanssa, ja ymmärsin dialogin kautta heidänkin tajuavan kyseessä olevan ihan poliittisen realismin sanelema liitto, eikä mitään oikeaa ideologista ystävyyttä, saati että Riziasta koskaan tulisi sosialistista. Koska jos he eivät anna minulle tukeaan, se meren kaasukenttä menee kokonaisuudessaan länsiblokille. Jos kaasukenttä tulee minulle, silloin he saavat osan kaasusta ja loput menee muille monarkoille eikä länteen. Länsirajalla oleva sosialistimaa jopa maksoi osan maiden välille tulevasta kaasuputkesta. Tietenkään en suostunut valtionyhtiöni kansallistukseen, mutta kompromissina paransin työoloja ja ympäristövalvontaa. Kielsin kommunistisen propagandan maassani(mitä muuta absolutismiin taipuva monarkia voi tehdä!?) ja huomasin näiden sosialistien olevan yhtäkkiä ystävällismielisyyden sijasta raivoissaan. YK:ssa äänestivät minua vastaan ja eivät saaneet kaasua jolle olivat rakentaneet putkenkin. Oletin, että tällainen järjestetty järkiavioliitto olisi voinut olla mahdollinen, koska se naapurissa oleva Wehlenhän on käytännössä natsimainen totalitaarinen maa, joka suorittaa etnistä puhdistusta, mutta silti saa itäblokilta tukea ja aseita, koska on länttä vastaan. Mutta koska peli odottaa kaikessa poliittista äärimmäisyyttä ja kompromissittomuutta, ilmeisesti ainoa keino saada idän tuki olisi ollut alkaa sosialistiksi. Yksi naurettava hetki oli se, kun tuin erästä monarkiaa heidän vallankumouksellisiaan vastaan. Sieltä pyydettiin lisätukea, mutta sori en voi auttaa koska olin silloin itse sodassa. Tästä syystä monarkistit suuttuivat minulle ja Rumburg lopetti liittolaisuutensa(tai jostain muusta syystä, mistä minä tiedän kun sitä infoa pitää itse erikseen kaivaa). Eli taas kerran, jos Rumburgilta olisi halunnut tukea, niin koko diplomatia olisi pitänyt alusta loppuun rakentaa monarkioiden varaan.

Muut pelaajat kertovat, että lopun vallankaappausta ei oikein voi estää mitenkään, ja loppu on pettymys. Itse kyllä vallankaappaukseni ansaitsin, koska maa oli ihan sekaisin. Kuitenkin tuli olo, että n. 10h peliaika oli hukkaan heitettyä aikaa, kun arvasin jo Sordland-kampanjan pohjalta etukäteen, että tässä pitää ottaa joku äärimmäinen linja ja vetää sillä alusta loppuun. Olisin toivonut tämmöiseen muutosta lisärissä.

Peli on uniikki ja ainutlaatuinen ja vie kyllä mukanaan. Kannattaa ostaa peruspeleineen alennuksesta päivitysten jälkeen kun bugeja on poisteltu.

Kun lisärit tulee, niin on aika 5/5. Nyt 4/5 ja todella hyvä lautapelin käännös tietokoneelle.

Ihan mukava rts-naksuttelun ja 4x:n välimuoto. Aluksi karkkigrafiikat saattavat vähän säikäyttää, mutta aavikolle päästäessä graafinen ilme ja musiikki luovat kyllä hienon immersion Dyynin maailmaan. Pelissä on mukavasti useita Dyyniuniversumin asioita luontevana osana peliä mm. Choam, Avaruuskilta, Landsraad jne. Vain Bene Gesseritin rooli jää uupumaan. Samoin sukupuolenvaihdoksen kokenut Liet Kynes Fremenien johtajana luo vähän kaanonista poikkeavan kuvan Fremen-kulttuurista. Kartat voisivat olla vähän pienempiä, koska loppupelissä seurattavaa alkaa olla liikaa. Samoin käyttöliittymä voisi olla parempi. Varsinkin muistelu mitä missäkin kylässä tuotetaan ja mihin on erikoistunut alkaa puuduttamaan.

Ihan kiva survivalistinen kaupunginrakentelu. Peli vain on vähän lyhyt.

Paras talous/yhteiskunta/politiikkasimulaattori joka markkinoilla on. Pelin tahti on vähän liian nopea ja käyttöliittymä ajoittain aika kankea. Pääasia, eli maan teollistaminen kuitenkin on hauskaa.

Tämä EI OLE sotapeli.

Erittäin hyvä peli. Näin maakuntien miehenä pystyn hetkiseksi käymään pääkaupunkiseudun Vihreitä äänestävän miehen saappaissa.

"Huomio: Julkaisijan pyynnöstä peliä Grand Theft Auto: Vice City ei enää myydä Steamissä."

Warettakaa tämä

"At the request of the publisher, Grand Theft Auto: San Andreas is no longer available for sale on Steam".

Warettakaa tämä

Muistuttaa Victoriaa tai Europa Universaliksen Meiou and Taxesiä ruokavarannoillaan ja populaatiomallinnuksellaan. Pelissä voi sekä pelata korkealta ja suurta, mutta myös keskittyä jonkin pienemmän poliksen kehittämiseen teknologian yms. kautta pieneksi voimanpesäksi. Uskonto ja kulttuuri on hyvin mallinnettu. Itse pidän erityisesti hahmojen mallinnuksesta, jossa Crusader Kingsin tapaan pelissä on poliittisia hahmoja, mutta fokus on heidän yhteiskunnallisessa toiminnassa, joten roolipelimäisesti pelissä ei ole (mielestäni epäoleellisia) lemmikkikissoja tai lemmenseikkailuja. Peli antaa erilaisia haasteita ja tavoitteita riippuen maasta, jolla pelaa. Seleukideillä tarkoitus on valloitta maailma ja voittaa muut Aleksanterin perintövaltiot, Roomalla tarkoitus on kohota supervallaksi, ja sitten esimerkiksi Kushilaisilla ja Juudealla tarkoitus on säilyä olemassa. Musiikki ja ulkoasu on tunnelmaa kohottavaa.

Miinuksina voisi sanoa loputtoman loppupelin helvetilliseksi yltyvän mikromanageroinnin kaupan suhteen. Myös se, että suurvalloillta puuttuu voiman projektiota, ja mielummin pieksevät pieniä barbaareja kuin ottavat yhteen. Teknologia on isoille mailla hankalaa, koska hinta skaalautuu populaation mukaan, mutta tämä tulee muuttumaan ilmeisesti seuraavassa suuressa päivityksessä. Barbaarien mekaniikat ovat myös vähän tylsemmät kuin tasavalloilla ja kuningaskunnilla. Muutenkin eri mailla voisi olla enemmän eroa, mutta tätä varmaan tulevaisuudessa paikkaillaan päivityksillä, sekä ilmaisilla että maksullisilla.